lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kaikki aloitukset tehty :)

No niin.. Tulihan ne kaikki aloitukset tehtyä. Tässä viimeiset neljä.


Taustalla Kyh 19 virkattu kori (samanlainen kuin kyh6 sillä tarviihan se parin). Ja sitten kyhäilyt 20, 21 ja 22 afrikkalaiset kukat ja näistä tulee sitten kukkaroita.
 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Aloituksia ja valmiita töitä

Tänään olen saanut tehtyä muutaman aloituksen lisää. Pakko nyt sanoa, että mitään isompaa en ehdi enää aloittaa, sillä viikon päästä tähän aikaan syön toivottavasti hyvää kreikkalaista ruokaa. Varattiin äkkilähtö Kreetalle ja siellä vierähtää viikko. Sinne en aio ottaa yhtään käsityötä mukaan. Mutta tosiaan muutaman aloituksen sain tehtyä ja pari pientä kukkaa virkkasin kokonaan. Kukat tulee aiemmin aloittamiini Minni-tossuihin.

Kyh 15 toinen pöllö avaimenperä Kyh 16 virkattu lumihiutale (kokeilen näitä malleia ensi joulumarkkinoita ajatellen) Kyh 17 ja 18 virkatut kukat.

Hei siis enää neljä aloitusta tekemättä :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Aamun aloitus

Tänään aamusta aloitin kyhäilyn numero 14. Pöllö avaimenperän. Ohjeen olen joskus ottanut Raverlystä.

Kyh14 pöllö avaimenperä
Tänään pitäisi aloittaa vielä moni muukin työ..

Kiirettä pitää jos meinaa keretä

Joopa joo. Täältä tulevat kyhäilyaloitukset 12 ja 13 että "muutama" vielä puuttuisi ja ideat on aivan loppu... Pitää vissiin alkaa selailemaan erilaisia ohjeita...

Kyh12 virkattu lumihiutale
 Niin, että keskikesällä virkataan lumihiutaleita. :)

Kyh13 Minni-tossut

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kyh 11 valmis

No olihan se kokeiltava siitä mohairlangastakin jo tänään. Kuvat eivät oikein anna oikeutta sille, kuinka kaunis kukasta mielestäni tuli.

Kyh11 virkattu kukka viimeistä kerrosta vaille valmiina.

Kyh11 valmis virkattu kukka.
 

Aamun aloitus ja lopetus kyh10

Olen katsonut tämän kukan ohjeen jo aikoja sitten ja nyt vihdoin kokeilin sitä. Kukka valmistuikin sitten melko nopeasti. Eli siitä tuli sekä aloitus että lopetus tälle aamulle :) Ompelin taakse hakaneulan, joten se toimii nyt myös rintaneulana. Taidan tehdä tälläisen vielä mohair-langasta.

Kyh10 virkattu kukka aloitus

Kyh10 virkattu kukka valmis

 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Aloitukset 8 ja 9

Huh huh! Kaksi päivää mennyt lähes täysin maatessa ja torkkuessa. Kävin eilen aamulla hammaslääkärissä poistattamassa viimeisen viisaudenhampaani ja mitään kipuja siitä ei onneksi ole tullut, mutta kovasti se on väsyttänyt. Tänään sentään sain kyhäilyn numero 9 aluille ja sammakolle virkkasin silmät. 

Tässä siis aloitukset 8 ja 9.

KYH8 sammakko-amigurumi ja KYH9 vauvan sukat

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Aloitukset 6 ja 7

Tämän päivän aloitukset olisivat nyt tässä. Vähän ollaan myöhässä, mutta ei stressiä.


Eli kyh 6 virkattu kori (taas...) ja kyh 7 tähti-villasukat.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Aloitus 5 ja valmiit 1, 2 ja 3

Eilen aloitin kyhäelmän numero viisi eli virkatun kukkaron tutulla afrikkalaisella kukka mallilla, jota olen tehnyt perinteisesti joulumyyjäisiin. Väreiksi valitsin hempeän kesäiset sävyt. 

Kyh5 kukkaro




Valmiitakin töitä minulla jo on. Kyhäelmät 1, 2 ja 3 valmistuivat kaikki aloituspäivinään,  tuota ontelokudetta kun on niin nopea virkata. Kuvan sain otettua vasta tänä aamuna.

Kyh1 Kyh2 ja Kyh3
 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

KYH4 ja Kaunissaari kuulumisia

Kyh4
Aloitukset laahavat tällä hetkellä hieman perässä, mutta en ole ottanut siitä mitää stressiä. Eilen aloitin kyhäilyn numero neljä. En ehtinyt sitä aamusta paljonkaan virkata, kun päätimmekin lähteä veneretkelle Kaunissaareen. Kiirehän siinä ehti tulla, kun muutaman kymmenen minuutin varoitusajalla piti ehtiä lähtemään, että ehdittäisiin Kotkasta lähtevään veneeseen. Kiire kannatti, sillä saari oli aivan suunnattoman kaunis paikka. Käveltiin vähän ympäri saarta ja katseltiin paikkoja. Ennen lähtöä syötiin vielä lounas Kaunissaaren Majalla. 

Ihana kesä ja ihana loma!!

Kaunissaaren satamasta
Ihana kesä    



maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kyh3

Vielä yksi tälläinen virkattu kori ja sitten onkin kolmen korin sarja valmis. Olin haaveillut noiden virkkaamisesta jo pitkään, mutta kun aika ei ole riittänyt. Nyt ne tuli alotettua näppärästi heti kesäloman aluksi. :)

KYH3
 

Kyh2

Toinenkin työ siis tänään aloitettu. Samanlainen kori kuin ensimmäinen mutta vähän pienempi.

KYH2
 

Kesäyön hullutuksessa mukana

Tein sen taas.. Ilmottauduin kesäyön hullutukseen 2013. Eli 22 virkkaus- tai neuleprojektia aloitettuna 22.6. mennessä ja lopetettuna viimeistään 31.7. Olin mukana viimekin vuonna, tosin huonolla menestyksellä. Olin tehnyt oikein listan jota aioin noudattaa. Tänä vuonna mennään rennommalla asenteella jospa niin onnistuisi. Tänään kävinkin jo ostamassa kilon verran ontelokudetta. Siitä on hyvä aloittaa :)
 




Ja tässä se onkin KYH1 virkattu kori. Muutamat ohjeetkin näkyvät taustalla, mutta tämän virkkaan kuitenkin puoliksi omasta päästä.